29. lokakuuta 2012

PALSTERNAKKARAVIOLIT HAVUVOILLA

Tässä annoksessa yhdistyy kaksi rakkauttani: kotoinen syysmetsä sekä italialainen intohimo.





Raaka-aineet
(4:lle)

Pastataikina:
3–4 dl durumjauhoja
1 kananmuna
tilkka vettä

Keittämiseen vettä ja tuntuvasti merisuolaa.

Uutetut kuusenoksat (käytetään täytteen liemenä):
pieni nippu kuusenoksia (n. 4–5 pienehköä oksaa)
vettä niin, että oksat peittyvät

Täyte:
2 isoa palsternakkaa
ripaus valkopippuria ja suolaa
100 g paahdettuja villihasselpähkinöitä
pari lusikallista ricottaa
loraus luomukermaa
2 dl uutettua kuusivettä

Havuvoi:
reilu nokare kirnuvoita
1–2 kuusenoksaa

Valmistusohjeet

  • Aloita uutetusta kuusivedestä. Se kannattaa valmistaa mielellään jo edellisenä päivänä. Kiireiselle kokille toki riittää muutama tunti, mutta seuraavaan päivään odottaminen takaa intensiivisen ja aromikkaan maun.
  • Puhdista ja huuhtele huolellisesti tuoreet, vastapoimitut kuusenoksat. Kiehauta vesi ja lisää oksat. Anna kiehua hiljalleen parikymmentä minuuttia. Jäähdytä liemi ja siivilöi ennen käyttöä.

VINKKI! Voit myös pakastaa liemen ja käyttää myöhemmin vaikkapa risoton tai kasviskeittojen pohjana. Se tuo myös mahtavaa makua talvisiin pataruokiin. Jos et syystä tai toisesta saa käsiisi kuusenoksia, kokeile rosmariinia.
  • Valmista sitten pastataikina. Kaada jauhot työpöydälle ympyrän muotoon. Riko keskelle kananmuna. Painele kananmuna käsin jauhojen sekaan. Lisää vähitellen vettä ja sekoita taikinaksi. Vaivaa taikinaa voimakkaasti, jotta saat siihen hyvän sitkon. Peitä valmis taikina kelmulla, sillä se kuivahtaa helposti.
VINKKI! Muna-allergikot ja vegaanit voivat valmistaa taikinan jättämällä kananmunan pois.

  • Paahda pähkinät kuumalla, kuivalla pannulla. Paahtaminen voimistaa niiden ihanaa makua. Jos pihapiiristäsi ei satu löytymään villipähkinöitä, toki myös niiden kaupoissa myytävät serkukset käyvät. Paahtamisen jälkeen rouhi pähkinät. 
  • Kuori ja paloittele palsternakka. Hieman puumaista keskiosaa ei tarvitse poistaa, vaan sen voi huoletta heittää mukaan. Näin tulee hyödynnettyä koko mukula. Keitä pehmeiksi, kaada keitinvesi pois ja laita palat tehosekoittimeen. Jos et omista blenderiä, homma hoituu helposti sauvasekoittimella kattilassa.
  • Lisää palsternakkojen sekaan puolet pähkinärouheesta (säästä loput tarjoiluun), kuusiliemi sekä loraus kermaa. Aja tasaiseksi. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Tarkista maku ja lisää lopuksi ricotta. Sekoita.

VINKKI! Vegaani vaihtaa kerman esimerkiksi soija- tai kaurakermaan. Ricotalle löytyy vegaanivaihtoehto soijajuustosta.

  • Kauli pastataikina ohuiksi levyiksi. Kätevimmin tämä käy pastakoneen avulla. Asettele levyille vieretysten täytenokareita, nosta toinen levy päälle ja painele varovasti ilmat välistä pois. Leikkaa raviolipaloiksi ja siisti tarvittaessa reunat veitsellä. Keitä suolatussa vedessä kaksi minuuttia.
  • Sulata kirnuvoi pannulla ja lisää kuusenoksat. Ruskista voi. Siivilöi halutessasi oksat pois ennen tarjoilua.
  • Kokoa annos: asettele raviolit lautaselle, kaada päälle havuvoi ja ripottele pinnalle pähkinärouhetta. Koristele annos havunoksilla. Nauti!

KYYTIPOJAKSI suosittelen Cono Surin Pinot Noiria. Kevyt punaviini sopii raviolien seuraan sulavasti.





PS. Tällä reseptillä osallistuin Winestaten järjestämään Cono Sur -kisaan, jossa etsitään parasta kasvisruokareseptiä. Ohjeessa on tarkoitus maistua kauden maut sekä luonnonantimet. Olisin kovin kiitollinen, jos annat Portobellolle äänesi!
Äänestämään pääset tästä.











22. lokakuuta 2012

MEZEJÄ JA MAAILMANPARANNUSTA

Meze on Lähi-idän pikkupurtava, joka sopii loistavasti seurusteluruoaksi.



Pari viikkoa sitten valmistin minun ja ystäväni illanistujaisiin lajitelman mezejä eli Lähi-idän pikkupurtavia. Innostus syttyi Top Chefistäkin tutun libanonilaiskokki Josephin luona, jossa sain seurata sikäläisten perinneruokien valmistusta. Ihastuin etenkin sitruunalla silattuun artisokkaan, joka on yksi lempikasviksistani. Mainio seurusteluruoka syntyy, kun sitruunavedessä keitettyjä artisokanlehtiä dipataan reippaasti valkosipuliseen soosiin. Taivaallista! Resepti löytyy juuri julkaistusta Viini-lehdestä.



Meidän molempien suosikiksi taisi nousta parilalla paistettu ja chili-soijakastikkeessa marinoitu tofu, joka katosi lautaselta alta aika yksikön. Lähes kaikki ruokani syntyvät lennossa, eikä reseptejä tule rustattua ylös. Tarkkaa ohjetta en siis marinadista valitettavasti muista, mutta sekaan sopii soijan ja chilin lisäksi loraus balsamiviinietikkaa (tummaa tai punaista) sekä pippuria. Suolaa en suosittele lisäämään, sillä soija itsessään on suolaista.


 
Kokeilin ensimmäistä kertaa keltaista zucchinia, joiden kanssa tarjoilin paahdettuja pinjansiemeniä ja ricottaa. Maku oli mieto mutta maittava. Kevyesti paahdetut zucchiniviipaleet saivat ylleen aromaattista avokadoöljyä, lehtipersiljaa sekä mustapippuria.



Simppeli kurkku-retiisisalaatti oli raikkaudessaan yksi suosikeistani. Kaikki, missä on reilusti tuoretta korianteria, on yksinkertaisesti herkkua! Lisäksi makua antoivat limenmehu ja aasialainen minttu, joka on täkäläistä sukulaistaan voimakkaampaa ja isolehtisempää.



Pidin kovasti myös Harico Vert -pavuista, jotka kiehautin nopeasti, kuivasin ja marinoin seesamiöljyssä tummien ja vaaleiden sesaaminsiementen kanssa. Öljyn sekaan laitoin muistaakseni ainakin hitusen sokeria tasapainottomaan paahteista makua. Papuja kannattaa keittää vain minuutti, koostumus saa jäädä napakaksi. Mikään ei ole ällömpää kuin laitosruokaloista tutut, veltoiksi löysistyneet pavut! Purutuntumaa pitää olla.



Uusi tuttavuus minulle oli myös tumma basilika, joka sopi paahdettujen munakoisojen sekaan. Munakoiso muuten lukeutuu artisokan, tomaatin ja avokadon ohella lempikasvisieni kärkikaartiin.



Mausteiset talvikurpitsat sopivat saumattomasti syksyiseen iltaan ja takkatulen lepatukseen. Kuutioin ja paahdoin ne uunissa. Maustoin ne kaneli-neilikka-muskotti-kardemummasekoituksella. Upean intensiiviset kurpitsat kannattaa hyödyntää aina siemeniä myöten ja paahtaa ne pannulla. Seuraavan päivän rääppiäisissä pyöräytin jämäpaloista huikean hyvän kupritsakeiton.



 Linssi-couscoussalaatti oli vahvasti minttuinen ja sitruunainen. Seuraavana päivänä maut olivat tasoittuneet ja salaatti maistui entistäkin paremmalta. Mezejen seurana nautimme kahta kelpoviiniä: libanonilaista Chateau Ksaraa vuodelta 2009 sekä juuri Alkoihin saapunutta Kung Fu Girliä, joka on loistoriesling jenkeistä. Kannattaa maistaa; se on hinta-laatusuhteeltaan aivan mahtava valkkari!



Maailmanparantamisen ja kiinnostavien keskustelujen päätteeksi herkuttelimme vielä pekaanipähkinä-tuorejuustokakulla. Ohje löytyy täältä. Kananmunaton kakku on myös muna-allergikkojen mieleen. Se tarjotaan vaahterasiirapin kera. Pari päivää jääkaapissa oltuaan kakku oli kostunut vastustamattoman hyväksi ja hävisikin kaapista luvattoman nopeasti. Nam!






9. lokakuuta 2012

RAKKAUTTA VAIN...

Sitähän se kaikki on...




Sain jonkin aikaa sitten kauniin tunnustuksen Pinkistä työhuoneesta - iso kiitos siitä!

Haluan jakaa I love you blog -ilosanomaa eteenpäin paitsi Pinkkiin työhuoneeseen, myös seuraaville kanssabloggaajille:

Mimosalsa
Dinner 4u2
Salute Food & Wine
Hannan soppa
Keittomies

Rakkaudentäyteistä viikonjatkoa! :)



4. lokakuuta 2012

RUOKAA JA ROCK'N'ROLLIA

Shake your moneymaker, baby!



Casino Helsingin suositut Show & Dinner -illat pyörähtivät vauhdikkaasti käyntiin, kun lavalle astui amerikkalaiskaksikko Tim Stamper ja Kenny Barret. Hulvaton ja hyväntuulinen duo laittoi yleisön jalat (ja muutaman eturivin naisen hameet) vipattamaan energisellä esiintymisellään sekä mukaansatempaavalla musiikillaan. Stamper ja Barret ovat pitkän linjan muusikoita, mutta heidän esiintymisessään on silti jotain vekkulin poikamaista. Suomalaismuusikoista koostuva taitava taustabändi ei kalvennut illan päätähtien rinnalla. Erityisesti mieleen jäi basisti Mikko Kierikin sekä saksofonisti Jari Jämsän musisointi.

Show’n ohella saimme nauttia neljän ruokalajin illallisen. Lihansyöjille tarjottiin alkuun sinihomejuustolla silattua kanasalaattia, mutta oma kasvisversioni oli hieman valju ja yllätyksetön. Onneksi suunta oli nousujohteinen, sillä seuraavana tarjottu hietasimpukkakeitto keräsi vierustovereilta kehuja, vaikka kuulemma maistuikin hämäävästi maa-artisokalta. Kermaista keittoa ryyditti pekonipalat. Oma punajuurikeittoni oli kohtuuonnistunut esitys, ei valittamista.



Ruokailua rytmitti taiten toteutettu show, jossa ei ollut mitään liikaa. Tunnustan olleeni hieman skeptinen, kuinka konsepti toimisi, mutta huoleni oli turha: showsettien välissä jäi hyvin aikaa nauttia ruoasta sekä keskustella pöytäseurueen kanssa. Tarjoilu oli oikein ajoitettua ja ystävällistä.

Menun huippuhetki oli pääruoka. Muut myhäilivät tyytyväisinä mureaksi haudutetulle häränlihalle. Minun kala-annokseni oli uskoakseni vähintään yhtä hyvää: täydellisesti kypsytettyä kallioanturaa simpukkakastikkeen kera. Oikein hyvä annos! Pienen sekaannuksen takia kyytipojaksi tarjottiin ensin tuhtia punaviiniä, mutta henkilökunta paikkasi tilanteen nopeasti tuomalla kalan kaveriksi lasillisen Chardonnayta. Ei ehkä ykkösvalintani herkälle kalalle, muttei toki juomatta jäänyt.



Jälkiruokana maisteltiin tuhdin suklaisia brownieita maapähkinämoussella. Omaan makuuni jälkkäri oli hieman liian raskas lopetus, mutta ainakin se vei makeannälän mennessään.

Upean show’n ja maittavan illallisen jälkeen Casinolta oli helppo poistua hymyssä suin. Kiva kokemus, joka sopii mainiosti vaikkapa pikkujoulujen ohjelmaksi. Suosittelen!

Kuvat: Casino Helsinki / Jari Aho


1. lokakuuta 2012

RAITAJUURTA, VUOHENJUUSTOA, RUCOLAA JA PINJANSIEMENIÄ

Raitajuuri on unohdettu juures, jota voi käyttää punajuuren tapaan.




RESEPTI (4:lle)
Raaka-aineet:

3–4 raitajuurta
100 g pinjansiemeniä
150 g pehmeää vuohenjuustoa
2 dl kuohukermaa
2 tl sitruunankuorta
1 tl valkopippuria jauhettuna
n. 1,5 dl rucolaa
1,5 tl valkoista balsamicoa
Marinadi:
0,5 dl rypsiöljyä
2 tl juokseva hunajaa
3 rkl punaviinietikkaa
suolaa, mustapippuria
1 tl sumakkia (tai sitruunanmehua)

  • Valmista marinadi raitajuurille sekoittamalla ainekset keskenään. Tarkista maku. VINKKI! Sumakki on libanonilainen mauste, jota voi käyttää sitruunan tapaan. Sen hieman hapan maku sopii mainiosti marinadiin.
  • Viipaloi raitajuuri ohuiksi siivuiksi esim. mandoliinin avulla. Kaada marinadi viipaleiden päälle ja anna marinoitua jääkaapissa noin tunti.
  • Valmista sillä välin vuohenjuustomousse sekoittamalla vuohenjuusto kevyesti vatkattuun kermaan. Mausta sitruunankuorella ja valkopippurilla.
  • Paahda pinjat pannulla. Sekoita balsamico käsillä nostellen rucoloiden joukkoon.
  • Kokoa annos ja tarjoile.