22. maaliskuuta 2013

TYTTÖJEN TORTILLAILTA

Tekemisen meininkiä.



Sain viime viikolla kauan kaivatun lapsuudenystäväni vierailulle. Ikä alkaa kai jo painaa, koska emme rientoihin jaksaneet, vaan tyydyimme leppoisaan koti-iltaan kuulumisineen ja kokkailuineen - mutta mikäs sen parempaa? ;)

Halusin valmistaa simppeliä iltapalaa, joten päädyin latomaan esille tortillatarpeet. Kastikeet, quacamolet ja majoneesit valmistin toki alusta alkaen itse. Summittaiset ohjeet löytyvät täältä.
Superhyvän majon ohjeen löysin taannoin kokkikurssilla, palaan siihen myöhemmin. Niin, ja vinkiksi: salsakastikkeeseen kannattaa lisätä reippaahkosti savupaprikajauhetta, joka antaa tuliseen kastikkeeseen oman pikantin lisänsä!

Pannulla paahdetuista maissilätyistä syntyi myös quesadilloja, joita on pakko saada pian lisää! Niiden ohje kuuluu kutakuinkin näin:
  • Lämmitä valurautapannu mahdollisimman kuumaksi. 
  • Paista maissitortillaa hetki pannulla.
  • Lisää täytteiksi tulista tomaattikastiketta ja pitkään kypsynyttä cheddaria. Silppua sekaan tuoretta korianteria.
  • Laita toinen lätty päälle ja paina lastalla toisiaan vasten. Anna paahtua.
  • Käännä lautasen avulla ympäri ja paahda toiseenkin puoleen mustanläikikäs väri.
  • Leikkaa hieman jäähdyttyään annospaloiksi.
Parilla on perheemme paras keittiöhankinta parin vuoden takaa. Sillä saa ihanan grillimaun kerrostalo-olosuhteissakin (paitsi että täytyy muistaa repiä palohälytin katosta, sen verran se savuttaa!). Parillalla paistoimme kesäkurpitsaa, punasipulia, paprikaa sekä broilerin rintafileitä. Fileet pyörittelin suola-pippuri-öljyseoksessa ennen pariloimista sekä hieroin pintaan valkosipulia. Lisäksi paahdoimme cashew-pähkinöitä ja teimme raikastavaa tomaatti-sipulihakkelusta.

Olipa kiva ilta!



Ps. Muistathan, että puolen vuoden Kotivinkit arvotaan parin viikon päästä? Osallistu täällä!

Pps. Posterous lopettaa toimintansa pian, joten joudun siirtämään blogini toiselle alustalle. Varautukaa siis muuttuvaan osoitteeseen! Infoan pian lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti